MERILÄISTEN SUKUSEURA RY SÄÄNNÖT
1 §
Yhdistyksen nimi on Meriläisten sukuseura ry ja kotipaikka Kajaani ja sen toimialueena on koko maa. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä seuraksi tai sukuseuraksi.
2 §
Meriläisten sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi sukuseura pyrkii:
-
- järjestämään yhteisiä kokouksia, sukupäiviä, retkiä, juhlia ja muita seuran toimintaan liittyviä tilaisuuksia
- keräämään ja arkistoimaan sukua koskevaa tietoutta sekä saattamaan sitä jäsenten tietoon
- harjoittamaan sukuseuran tarkoitusperiä edistävää julkaisutoimintaa
- pitää luetteloa suvun jäsenistä sekä
- lujittaa sukuhengen ja sukukunnian tuntoa suvun jäsenissä tueksi heidän elämänkohtaloihinsa.
Toimintansa tukemiseksi seura voi ottaa vastaan testamentattua tai lahjoitettua omaisuutta, perustaa rahastoja sekä asianomaisella luvalla järjestää keräyksiä ja arpajaisia. Seura voi myös omistaa toimintansa kannalta tarpeellisia kiinteistöjä.
3 §
Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 18 vuotta täyttänyt Sotkamon kunnan Nuasjärven kylän Turunkorvan taloon 1730- luvulla muuttaneen Henric Meriläisen jälkeläinen sekä hänen sisarustensa, vanhempiensa tai esivanhempiensa sukuhaaroihin kuuluvat.
Jäseneksi aikovan on oltava isän tai äidin puolelta sukuun kuuluva tai avioliiton kautta siihen liittynyt.
Sukuseuran varsinaiset jäsenet hyväksyy kirjallisesta hakemuksesta seuran hallitus.
Hakijan on pystyttävä selvittämään, millä tavoin hän on suvun jäsen.
Jäsenyys lakkaa kuoleman, eron tai erottamisen kautta.
Jäsenellä on oikeus erota sukuseurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa.
Laiminlyötyään jäsenmaksun suorituksen kahtena peräkkäisenä vuotena katsotaan jäsen hallituksen päätöksellä eronneen seurasta.
Varsinaisilta jäseniltä perittävän liittymis- ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.
Seuran hallitus voi myöntää vapautuksen jäsenmaksusta korkean iän, sairauden tai muun vastaavan syyn aiheuttaman maksukyvyn heikentymisen perusteella.
Sukuseuran ainaisjäseneksi voi liittyä varsinainen jäsen, joka yhdellä kertaa suorittaa jäsenmaksun kymmenkertaisena.
Seuran varsinaisen jäsenen alle 18-vuotiaat lapset voivat liittyä seuraan nuorisojäseninä, jotka ovat vapaat jäsenmaksusta ja joilla ei ole äänioikeutta seuran kokouksissa.
Nuorisojäsenet hyväksyy hallitus.
Hallituksen esityksestä voi vuosikokous kutsua sukuseuran kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisesti ansioitunut seuran toiminnassa.
Kunniajäsen on vapaa jäsenmaksusta.
4 §
Sukuseuran asioita hoitaa seuran hallitus, joka valitaan vuosikokouksessa. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja vähintään neljä (4) ja enintään seitsemän (7) jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on neljä vuotta. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja keskuudestaan tai ulkopuolelta seuran sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa. Hallituksen kokouksista on pidettävä päätöspöytäkirjaa. Hallituksen jäsen voidaan valita uudelleen.
5 §
Sukuseuran nimen kirjoittaa seuran puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä seuran sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
6 §
Sukuseuran tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille tarkastettavaksi viimeistään seuraavan maaliskuun aikana. Tilintarkastajien lausunto tilien ja seuran hallinnon tarkastuksesta on jätettävä hallitukselle kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.
7 §
Sukuseuran kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu seuran kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä.
8 §
Sukuseuran vuosikokous pidetään joka kolmas vuosi hallituksen määräämänä päivänä huhti- syyskuun aikana. Ylimääräinen kokous pidetään, kun seuran kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Seuran kokouksessa on jokaisella edellisen vuoden jäsenmaksunsa maksaneella varsinaisella jäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni. Kunniajäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus seuran kokouksissa, mutta ei äänioikeutta. Seuran päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtaja kannattama mielipide.
9 §
Sukuseuran vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- Kokouksen avaus
- Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Hyväksytään kokouksen työjärjestys
- Esitetään seuran tilinpäätökset, vuosikertomukset ja tilintarkastajien lausunnot vuosikokousten väliseltä ajalta
- Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
- Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä varsinaisten jäsenten liittymis- ja jäsenmaksu seuraavalle toimikaudelle
- Valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä muut jäsenet
- Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä seuraavaksi toimikaudeksi, joka on kolme vuotta
- Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran vuosikokouksessa käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
10 §
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja sukuseuran purkamisesta on tehtävä seuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai sukuseuran purkamisesta. Sukuseuran purkautuessa käytetään seuran varat seuran tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Sukuseuran tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen. Seuran arkistoa ei saa jättää yksityisen henkilön haltuun, vaan se on luovutettava Suomen sukututkimusseuralle, tai jos sitä ei ole olemassa, samantapaista tarkoitusta varten toimivalle oikeustoimikelpoiselle yhteisölle, esimerkiksi Suomen valtionarkistolle. Säännöt on hyväksytty sukuseuran perustamiskokouksessa 2.11.1998.
Sääntöjen 3. §:n ensimmäinen kappale on muutettu sukukokouksessa 23.7.2005